<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tunnelmia viidennen Ranska-viikon alulta.

SÄÄ: Pilvinen, viileähkö, semi pipokeli :)

OLOTILA: Vuoristoradassa mennään

VAROITUS: Luvassa kitkerän kärttyisää vuodatusta

 

25.9

 

Maanantait on ihan kamalia päiviä! Tänään perseelleen meni puhutun ranskankielen kurssi, kun ei oikein osannut osallistua keskusteluun elokuvasta, joka luojan kiitos sentäs oli englanniksi, ranskis tekstityksellä. ja eiköhän yhden saksalaisen pitänyt alkaa jo mussuttaa siitä, kun on niin vaikeaa vaihtaa ajattelua ranskankielestä englannille. DAA! Lisäksi oli kuuluisa ilta kv-tutoreiden kanssa. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa!!! Ihan kamalaa, en edes oikein tiedä miksi, mutta olipahan vaan. Illan ainoa piristys, ja mukavin ihminen, oli ranskalainen homo-poika. Toinen oli aivan innoissaan tavatessaan ensimmäistä kertaa elämässään suomalaisia, ja oli kovasti kiinnostunut Suomesta, suomalaisista ja suomenkielestä. Tarjosi jopa yöpaikkaa meille, jos oltais haluttu lähteä vielä (paskan) ruoan (FLUNCHssa) jälkeen kupille niijen muijen kaa. Eipähän oikein huvittanut, kun oli istunut hiljaa ja kuunnellut keskustelua tunnin verran…

 

Ranskalaispojilla oli ihan kamalan hauskaa mun nimen kanssa… Olihan se hauskaa aluksi, mutta siitä vähän niin kuin meni maku ajan kanssa. Lisäksi kävi ilmi, että vaihtariryhmämme saksalaispoika, Nico, oli luullut, että etunimeni on Minnis ja sukunimeni Minna-Riikka. Kätsyä! Helmikuussa, Suomeen asettumiseni jälkeen taidan vaihtaakin nimeni tuohon muotoon :) Tehtiin Heidin kanssa yhteinen päätös, että ei opeta kelleen kirosanoja, niin voi itse kiroilla kuinka paljon vaan, kun kukaan ei ymmärrä. Jossain vaiheessa ne alkaa niitäkin kuitenkin kyselemään.

 

No fiilis on nolla, mutta pohjaltahan ei pääse kuin ylös. Ja kai tässä voi vaan itseään syyttää, kun ei osaa kieltä, ei puhua, eikä ymmärrä… Miks jumankauta koskaan keksi alkaa lukea tätä kieltä, eikähän mua koskaan liiemmin ole kiinnostanut tunneilla käydä tai läksyjä tehdä, ei lukiossa, eikä KyAMKissakaan :) Hjyvä valinta, tää kaikki!

 

Kai se on pakko alkaa painua pehkuihin, jotta jaksaa huomenna yhdeksän tunnin kirjoitetun ranskankielen päivän. Puhkun niin paljon intoa, että tekis mieli mennä jonottamaan jo sinne koulun oven taa, että koska pääsee sisälle!!!

 

Palailemisiin, puspus!

 

27.9

 

Keskiviikko oli kuin Sairaan kauniista maailmasta; Vittu, X, Vittu, X, X, Vittu, X, VITTU! Päivä oli ehkä elämäni pahimpia nöyryytyksiä. Todellakin ohjelmassa oli päivä täynnä ”kirjoitettua ranskaa”. Saatiin viikkoa aiemmin tekemämme ”kokeet”, tai pikkutestit paremminkin, takaisin. Ei oikein ole hallinnassa tuo kielioppi puoli, varsinkaan verbimuodot. Yritän kuitenkin itselleni puolustautua asiassa sillä, että edellisestä ranskan kurssistani on aikaa puolisentoista vuotta, eikä ole paljoa tullut kieltä käytettyä sen jälkeen… No eihän tämä vielä mitään, tämän päivän aikana viljelin ahkerasti kahta lausetta: ”En tiiä” ja ”En ymmärrä” en francais bien sur. Siinäpä se, itku silmässä ja alahuuli välillä väpättäen. Tänään, keskiviikkona olen miettinyt kahden vaihtoehdon välillä, mitä tehdä; Hanskat tiskiin vai ottaa osaamattomuus motivoivana tekijänä ja ajatella ”nyt perkele opiskelen niin ahkerasti, että tammikuussa ei paljoo tarvii ”en ymmärrä” enää sanoa!”, eiköhän tuo jälkimmäinen ole järkevämpi ratkaisu, olosuhteet huomioon ottaen. Mielessä kävi ja sanoina suusta ulos tuli useampaan kertaan ”tahdon pois täältä”, enkä oli kuunaan päivänä kuvitellut ajattelevani niin tai toivovani sitä oikeasti. Mutta emmä nyt niin nynny ole, että jättäisin leikin kesken, ”ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön” ja niin teen!

 

Tänään ohjelmassa oli vapaapäivä; pyykkäystä, Heidin tukan värjäys (onnistui muuten paremmin kuin Häyryskän kanssa käyty operaatio, ennen tänne lähtöäni…), ruokailu Mäkissä (niillä oli sellain curry-kana-india-hamppa-kamppis, trés bien, trés bien!) ja hirveesti nettailua. ja OHO päivä oli ja meni vaihteeks. Tarkoituksena oli tehdä myös läksyt kirjoitetun ranskan kurssille, mutta ehtiihän ne huomennakin, kun perjantaina on vasta tunnit.

 

HEI! Tänään on muuten Ranskassa olemisen kuukausipäivä. Hirveesti on taas ehtinyt tapahtua, mutta on aika mennyt ihan pirun sukkelaan myöskin. Vastahan tänne tultiin ja tähän kamalaan läävään asetuttiin, nyt tämä on jo ihan jees. Ja se mitä mulla nyt sitten on ikävä (siis seuraavassa tulee sellaisia konkreettisia juttuja) on: opiskelijayhdistysvouhotus, kylmä maito, oivariini, Lindex (koska mulla on yhdet lempirintsikat vaan mukana ja niitä saa vaan sieltä), polkupyöräily (mun oma Scott Voltage YZ4-fillari… sniiiif! Tietääkö joku, onko mun kultapieni vielä tallessa???) ja ruisleipä. Kuukausipäivää piristävinä asioina toimivat café au lait, hintaan 3,8 euroo, ja paikallinen muotilehti, hintaan 1,8 eee. Kahvi oli ihanaa, kera lämpimän maidon, terassilla ja lehti koki kovan kohtalon, ennen kuin edes luin sitä, koska revin mainossivuja irti ja sinitarrasin (tai paremminkin keltatarrasin, koska se juttu ei ole sinistä, vaan keltaista) ne seinälle ja jo tuntuu kodikkaammalle!

 

Huomenna on SE suuri päivä, jolloin eteemme todennäköisesti lyödään lukkarit. Voihan se olla, että Mme Leroy kertoo vain jonkin seuraavan päivän, jolloin hän näyttää mitä on päänmenoksemme seuraaviksi neljäksi kuukaudeksi keksinyt. Mene ja tiedä ja näe huomenna. Huomenna alkaa myös oikea ranskan kurssi, tuolla ”kielitiedekunnassa”, luvassa on B-tason kurssia (3 OP) kaksi tuntia ja A-tason kurssia (josta ei tule opintopisteitä…) tunti. Saas nähdä mitä siitäkin sitten tulee.. :)

 

Kello on yli puolen yhdentoista, muut (jotkut muista) ovat salsailemassa ja minä voisin tästä vaikka alkaa katsomaan alustavasti niitä ranskan läksyjä, tms kivaa.

 

Au revoir! halihali!!!